Viime viikonloppu oli kerrassaan TÄYDELLINEN tokoweekend, kerrotahan jottain siitä nyt :)

Perjantaina seitsemän maissa illalla starttasimme kohti etelää ja Tamperetta, josta saimme viime hetkellä yöpymispaikan äitini firman tiloista.
Oli taas perus meidänlaista meininkiä, auto saatiin lainattua juuri ennen lähtöä ja yöpaikan kanssa meneteltiin samalla tavalla :D Kaikki onnistui lopulta ja Tammerforssiin saavuttiin klo 01 aikoihin.
 
Team Kunelius&Anttilan kohellus jatkukoon aamulla, kun tarkoituksena ollut heräämisaika klo 07.30 muuttuikin puolitoista tuntia myöhemmäksi.. Noh mikäs siinä, 45min aikaa hurauttaa Hyvinkäälle! Hyvin kerettiin, vaikka navigaattori meinaskin puhua välillä aivan omia satujaan..
Paikanpäällä ilmoittautumisen jälkeen ei kauaa tarvinnut odotella paikallamakuuvuoroa, vaikka kahdessa osassa se suoritettiinkin. Oltiin Staran kanssa tokan ryhmän eka koirakko, eli ehti rauhoittumaan ennen paikkista kuin sen jälkeenkin.
 
Pidemmittä porinoitta lyödäänpä lottorivi tiskiin selityksineen kaikkineen (tuomari Hannele Pörsti):
 
Paikallamakuu 10 – pala kakkua. Oli turhan hyvää juttuseuraa piilossa, kun tuomarinkin piti tulla hiljentämään hälisijöita :D
Seuraaminen 9 - ääh plööh, parempaa on nähty. OMALTA osuudelta siis.. Kävelin taas miten sattuu, loppua kohden skarppasin. Kontakti katkes lopussa kerran, hyihyi
Liikkeestä istuminen 10 – HIJAS
Luoksetulo 9 – arvatkaa ? (^)
Ruutu 10 – buahhaa, tuomari arvosteli lähes koko kokeen teltan luota, joten jotain oli PAKKO jäädä näkemättä.. Star juoksi taas nopsaa ruutuun ja justjajust stoppas taakse, ruutunauhan päälle (en tie menikö yli asti). Maahanmenossa tietty tullee eteenpäin, nii napotti sitte nätisti keskellä kuviota lopulta.
Hyppynouto 8 – joohh, ei ansaittu kasi. Muka pelkällä tuplakäskyn vähennyksillä selvittiin! Kapula oli taas nii ällö (laipatki oli melkee yhtä paksut ko keskiosa, HYI), että piti melkee jättää ottamatta suuhun olleskaan. Meinas tulla takas ilman, mutta toka käskystä perfecto loppusuoritus.
Metallinouto 9 - iha oikeesti?? jos tuo odotteluaika ois ollu puolet lyhempi nii SITTE olisin ymmärtäny ysin. Mut en onneks antanu toista käskyä, kyllä mie tiiän että se kapula sieltä palautuu loppuje lopuks kuitenni :)
Tunnari 9 - en tiiä aukesko kita väärien kohdalla, ainaki parta heilu aika uhkaavasti tunnaririvistöllä..
Kauko-ohjaus 8 - VOIJEE mikä tuota eläintä vaivaa???? Viikon ollu iha mielissää ku koiralla alkanu kaikki vaihto sujumaan nii hienosti vaan kokeessa.. Morjens, tullaan melkeen koiranmitallinen eteenpäin!
Kokonaisvaikutus 9
 
VOI1 (293p), KP, sij. 1/8 ja se paras;
SNAUTSEREIDEN ROTUMESTARUUS (toistamiseen siis)
 

Suuret onnittelut myös muille hyvin pärjänneille, oli kyllä upean monta snakusteria päässyt paikalle kisailemaan :) Oli hieno reissu, pakkohan tuonne on nyt ens vuonnakin mennä kun vietiin taas kiertopalkinnot mukanamme. Ja oli mahtava nähdä taas snautseriväkeä, harmi kun kaikki asuu niin kaukana ettei voi useammin tavata!

Tässä vielä videomaterial kokeesta:
 

 
 Illaksi (yöksi) paluu Ouluun ja neljän tunnin yöunilla uusiin tokotunnelmiin.
Vuorossa oli Riitta Korrin (Tending-bortsujen kasvattaja) tokokurssi Kiimingissä OPKY:n mailla. Oli kerrassaan loistokas päivä, ei edes väsyttänyt kun aihealue oli niin mielenkiintoinen ja saatiin paljon uusia neuvoja ja vinkkejä treenaamiseen.
 
Staran kanssa katsottiin alkuun noutoja ja saatiin apua kapulaan tarrautumiseen. Tästä lähtien reenikaverit on must!! (Tänne saa ilmottautua vapaaehtoset!) Ideanan oli hetsata ensin koiraa kapulalla, ohjaajan pitäessä pannasta kiinni. Heitin kapulan, innostin Staraa sen perään mutten päästänyt irti. Riitta heitti kapulan vielä uudemman kerran ja sitten koira irti. Ja KABOOM!! Vaude mikä vauhti joka osiossa! (Kapula oli tosin puinen oma, mutta eiköhän se metskunkin kanssa onnistu vielä joskus)
Muitakin pikkuvinkkejä saimme, mutta Riitta kehotti myös jatkamaan samalla tapaa metallin kanssa kuin olen viime aikoina tehnytkin (Kaakkurin mennessä kapula on eteisessä, ja Star pääsee tervehtimään mua vasta otettuaan sen suuhun). Riitta sanoikin, että ideaaleinta olisi tilanne, jossa minä itse toimisin palkintona kun Stara on niin kovin fiksautunut meikäläiseen :D Teretulemast kaikki joilla vaan on habaa heittään mua palkaks snakusterille..
Hyppynoutoa varten saatiin kans kiva neuvo, lähinnä treenin vaikeuttamista koskien. Jätin koiran paikalleen ja vein hypyn taa vasemmalle puolen lelun, joka oli selkeästi erillään esteestä. Tässä oli vaihtoehtona helpottaa koiraa ohjaamalla se esteelle, mutta koska luotan Staran kuuntelemisen taitoon, käskin sen omalta paikaltaan hyppyyn. Ja sehän pomppas! Ja nousi! Ja hyppäs! Ja palautti! Upee elukka :) Riittakin kehui Staran kuuntelemistaitoa, moni elukka ois paukauttanu suoraan lelulle, vaan ei partanokka..
 
Iltapäivällä tsekkailtiin sitten seuraamista, tässä perusasentojen nopeuttamiseen kaipailin neuvoja. Apulainen olisi tarpeen myös tulevissa seuruutreeneissä (kaveri naksuttaa aina kun koira istahtaa nopsaan, itse palkkaan)! Hirveästi ei Riitan mielestä korjattavaa ollut, rotutyyppikin on mikä on (ei mikään supersäpäkkä koira).
Tunari oli toisena liikkeenä, itsevarmuuden lisäys tässä aiheena. Kokeiltiin tyhjien kasojen nuuskuttelua; ensin yksi iso läjä hajuttomia kapuloita, toiseen läjään oma kapula ja kolmas taas tyhjä. Koiran haistellessa ekaa läjää naksutetaan ja heitetään palkkaa läjän keskelle, eli palkataan hyvästä nenätyöstä. Pari naksua vielä ja seuraavalle läjälle mars. Oman löydyttyä palkkaa ja sitten vielä kolmannelle ja palkkaa hyvästä nenätyöstä. Hienosti meni! Ko. harjoitusta ei kuulemma kannata kovin usein tehdä, vaan kuuriluontoisesti vahvistamaan koiran nenutyötä.
 
Muiden koirakoiden seuraamisestakin sain paljon irti, into treenaamiseen tuhatkertaistui kyllä tuona päivänä! Nyt kun saisi useammin porukalla treenattua, harmi kun itsellä melkein aina iltatyötä ja silloin suurin osa treenikamuista vapaalla.. Päivätreenaajat ilmoittautukaa ja ottakaa mut messiin!!
 
 
(ps. se edellinen Kokkolan koe.. Oli niin suuri pettymys, että ei kyennyt siitä tulla raportoimaan erikseen. Jos on pakko kaivaa vielä veistä niin tässä tilastolliset tiedot; 10, 9, 9, 9, 8, 0, 7½, 7½, 5, 6. Liikejärjestyksen voi kattoa ylhäältä.. Yht. 242p. VOI2 ja sij. 2/5)