Perjantait onkin nyt kivoja päiviä, kun mulla ei sattuneista syistä ole koulua silloin tässä jaksossa. Aamupäivällä olikin mainiosti aikaa mennä Straan kans lenkkeileen ja koska oikeasti en heräis vapaapäivänä klo 8, oli lenkkiin hyvä syy. Oltiin nimittäin sovittu Koirat.com:ssa Annin kans, että mennään yhteislenkille kun näin lähekkäin asutaan, niin sovittiin sitten tapaaminen perjantai aamupäivälle.

Tehtiin noin tunnin pituinen hihnalenkki Kaakkurissa ja Stara käyttäytyi ihan suhteellisen hyvin. Alussa veti tietysti Annin koirien labbis Oskun ja galgo Wissin luo, mutta kun lähettiin liikkeelle niin rauhottui lopulta. Lenkin päätteeksi elikot pääsivät riehumaan koirapuistoon ja Stara ensimmäistä kertaa ärsyyntyi kunnolla toiseen koiraan! Wissillä kun on kuulemma tapana leikkiessä näpsiä (ainakin pienempiä) leikkikamuja, ja Staralla meni hieman hermot kun joutui koko ajan napsittavaksi. Kyllä Star sitten antoi samalla mitalla takaisin, eikä mitään suurempia konflikteja päässyt syntymään :) Osku tietysti kiinnosti hieman enemmän, onhan se komea poika ja melkeempä saman näköinen kuin naapurin villi Hugo (tosin Oskulla on hieman paremmat käytöstavat..). Kaiken kaikkiaan koirat tulivat kivasti toimeen keskenään ja itseasiassa Wissin näpsyttelystä oli hyötyäkin, sillä Stara tuli paljon helpommin mun luokse kutsusta ja välillä ilmankin kutsua. Parin tunnin ulkoilun jälkeen oli mukava köllähtää nukkumaan ja tuossahan tuo partiainen tuhiseekin lattialla. Toivottavasti päästäis pian uudestaan Annin ja koirien kera lenkille! :)

Niin ja tuosta sanojen perumisesta. Sain eilen Jennalta videopätkiä eilisistä treeneistä ja voin nyt suoraan todeta, että seuraaminen ei todellakaan ollut mitenkään erityislaatuista saatikka huippua. Uusi mahtiongelma seuraamisessa on:

 

Poikittaminen. Eläinhän poikittaa tuossa kuin viimeistä päivää!!

Argh. Ja se nyt varmaan suurimmalti osin johtuu siitä, että kun oon saanu nyt seuraamisesta tiivimpää ja Stran pää on melkein kiinni jalassani, niin pylly lähtee automaattisesti sivusuuntaan. Ei kai siinä muu auta kun alkaa ottaa paljon (koiran) pyllyn käyttöä työstäviä harjoituksia, temppuja, seuraamisessa käännöksiä ym. Ei ne haasteet ikinä lopu Starfacen kanssa.