Tänään kävimme Hiukkavaaran hallilla tunteroisen treenaamassa med J&R.

Seuraamiset oli kivoja. Oikeesti. Mitä nyt vähän Staralla pylly heittää turhanki paljon ulospäin, mutta mitä sitä pilkkua viilaamaan kerta koira nyt viimeinki seuraa hyvin! En ois vuosi - tai edes puoli vuotta- sitten uskonu, että Starface joskus seurais noin tiiviisti ja muutenki innokkaasti. "Uutta" täykkäriä ollaan viime päivinä treenailtu ja se on ihan jees. Jenna ehdotti mulle myös kokeilla oikean kautta täykkäriä, siinä Stara tosin tuli hiukan väljästi. Treenaamallahan sen saa tiiviiksi, joten tästä edes treenaillaan molempia "magneettikäännöksiä". Lopussa Jenna liikkuroi meille kaksi lyhyttä seuraamispätkää (semmosia alolyhyitä) ja taas ihme. Seuraavat koirat ihmisineen odottelivat eteisessä vuoroaan (tällä kertaa suhteellisen hiljaa..) ja portin läpi meitä katteli sakemannivauva*. Eipäs silti kertaakaan katkennut neitiltä kontakti seuraamisessa, jes! Ja tänään muutenkin kumman hyvin toteltiin luoksetulokäskyä. Snautserit on ylläreitä täynnä..

 

Jääviä pari skipaletta. Seisominen on nykyään tosi hyvä, maahanmeno edelleen etanavauhdikas, mutta oon luovuttanu sen suhteen ja pyrin vaan saamaan Staran edes sinne maahan..

Nouto kertaa kaksi Raimon kapulalla. Ekalla haki ja tuli sivulle ja piti hyvin kapulaa, MUTTA kapula oli koko sen ajan suussa vinossa eli löysästi. No comments, uusi heitto ja uusi nouto. Toka kerta olikin melkeen tosi hyvä, pikkasen Starba makusteli niin ihanan Ramin makkarakuolaista kapulaa, mutta niin.

Hyppy epäonnistui tänään vain kerran. Niin kun siis pilasin sen noin kuukausi sitten ja sen jälkeen Star on epäröinyt hypätä, eikä aina ole hypännytkään, mutta tänään onnistui. Pieni oli este, mutta vaan yhdesti tuli partaisesta naamasta katse "hyppy!"-hihkaisun jälkeen, kuin sanoen "ai hyppäänkö?". Eikä hurtta hypännyt. Seistiin siinä perusasennossa hetkonen ja toisen käskyn jälkeen Starzan loikkasi komiasti esteen yli. Pian ehkä taas selviydymmä isommankin esteen yli ilman epäröintejä..

Paikallaanmakuut oli päivän "highlightsit". Kaksin kappalein otettiin näitä Jennan kans yhtäaikaa, eka kerralla 3min. Jenna piilossa ja minä normietäisyydellä. Hallissa oli hiljasta kuin haudassa ja kaksi eri kokoista partanaamaa maaten päätä myöten maassa oli kerrassaan hilpeä näky. Upeasti molemmat makasi koko ajan, Stara ois varmaan mielellään jäänyt siihen kauemmaksikin aikaa köllöttelemään.. Toinen paikkamakuu otettiin tarkoituksella lopussa, kun häiriköitä oli saapunut eteiseen. Tasan 1 minuutti, Jenna taas piilossa. Täydellistä.

Lopuksi käveltiin Oulujoen läpi (niin juuri) Jennan ja Ramin kans keskustaan. Pitää ottaakin joku päivä ihan kunnon citytreenit, eli mennään keskustaan hihhuloimaan. Jos sitä BH-kokeeseen sitte selviis muutaman vuoden päästä.. Mutta oli kyllä kiva päivä ja kivat treenit + yli kolmen tunnin reippailut Starkin kans :)

 

 

*Niin tämmönen pikkuhuomautus sakemanneihin liittyen. Aussiekuume oli todella vahva, mutta kyllä se ainainen haave ja unelma sieltä silti läpi tunki.. Elikkäs sanokaamme nyt näin alustavasti, että kun työpaikka ja asunto syksyyn mennessä löytyy, niin tepastelee meikäläisen elämään pieni susikoira.